Olipa kerran potilas, jonka takajalat sanoivat sopimuksen irti, ihan äkisti. Se pystyi liikkumaan hieman. Se myös tiesi missä sen jalat olivat, varpaissakin oli tuntoa, kun niitä nipisti, niin se veti vikkelästi jalan pois. Kakka pysyi siellä, missä sen pitikin.

Eikä pissaakaan tullut kuin tarvittaessa, joten selkäytimellä oli asiat ainakin päällisin puolin kunnossa. Jos sitä hätisteli ylös, niin se huusi tuskasta, muuttui peräti vihaiseksi ja sitten se pyrki heti taas vaakatasoon.

Eläinlääkärin olisi helppo todeta, että kun se ei kykene kunnolla seisomaan, on se syytä lopettaa. Sen elämänlaatu on huonoa, sillä on kipuja ja se ei voi ymmärtää, miksi kipuja on ja milloin ne loppuvat. Eikö sen olisi jo aika päästä täältä pois?

Ainoa probleemi on, että kyseinen potilas on Teppo, 47v, kohtalaisesti ylipainoinen suomalainen mies. Nostin lattialta tavaraa, elikkästen sukan, ja selkä meni. Ei ollut edes kovin raskas sukka, mutta silti. Oikeasti tuntui siltä, että joku olisi päättänyt työntää tylsän voiveitsen jotakuinkin ristiselän läpi. Kipu oli viiltävä, pakarat ja takareidet menivät kramppiin ja minä, pääasiassa pystyasennossa kulkeva kaveri, siirryin liikkumaan konttaamalla.

Käsittääkseni minun kipukynnykseni on luokkaa normaali, ei siis mikään tyttöjen kipukynnys, niillä se on nimittäin korkeampi. Likat synnyttää ja hymyilee heti perään, koittakaapa ukot perässä. Uskokaa nyt kuitenkin, kun sanon, että minun selkäni oli kipiä, auts.

Tämä oli tapahtunut minulle kerran ennenkin ja tiedän, että kun makoilen sängyssä pari päivää, konttailen vessaan ja pistelen kipulääkkeitä säännöllisesti kohti vellipesää, niin olen taas parin päivän kuluttua lähes täydessä iskussa. Toisaalta, jos kivut yltyvät lääkkeistä huolimatta tai syvä kiputunto häviää tai en pysty kakkimaan tai pissimään tai toisaalta, jos lakana kastuu huomaamattani, on tilanne siinä määrin huono, että eutanasia on ajankohtainen. Tarkoitan siis, että äkkiä jatkotutkimuksiin, taitaisi olla puukkoa tulossa.

Koirien selkäkipuilun tunnistaminen ja hoito on hankalaa hommaa. Potilas ei kerro että mihin sattuu ja koiruudelle ei vaan pysty selittämään, että ehkä kuukauden kuluttua helpottaa. Toisaalta koiruus ei myöskään huijaa. Ei lisäänny saksanpaimenkoirien selkäviat olympialaisten aikaan, ei niitä kiinnosta Usain Bolt, satasen sileä sekä sen katsomista varten tarvittava saikku.

Jos koiran tilanne on huono, koiruus ei pysty seisomaan, sillä on merkkejä jotka viitaavat selkäydinvaurioon tai se kärsii hallitsemattomasta kivusta, on edessä joko eutanasia tai jatkohoito paikassa, jossa asialle voidaan tehdä jotain. Minun kohdallani tämä tarkoittaa kilautusta kaverille. Puhelu lähtee Aistiin ja höpisen hetken Sigitaksen kanssa, se nyt vaan tuntee nuo kropan sähköasetukset.

Jos koiruus pysyy tolpillaan, syö, juo, tekee tarpeensa ja tietää, missä sen jalat sijaitsevat ja toisaalta tuntee kosketuksen, on mielestäni ihan perusteltua seurata tilannetta muutaman päivän ajan. Kyllä meiltä peruseläinlääketiedettä harjoittaviltakin kaakkilääkäreiltä löytyy lääkkeet, joilla koiran kipu on pari päivää poissa. Ja ei, ei tule rotweilerista narkkaria, ei sorru airendalenterrieri kioskimurtoihin, ja koska koiruuksilta puuttuu peukku, ei aukea turvalukittu pilleripurkkikaan helposti.

Usein käy niin, että myös koiruuden selkävaiva helpottaa näissä muutamissa pikku-ukkojen sävyttämissä päivissä. Täytyy tähän loppuun kuitenkin todeta, että sen ensimmäisen tapaamisemme aikana omistajan on voitettava minun luottamukseni. Jos minä lähetän oikeasti selkävaivaisen koiran kotiin omistajan ja kunnollisen kipulääkityksen kanssa, on minun voitava luottaa siihen, että:

A) Omistajan vilpittömänä tavoitteena on koiran hyvä loppuelämä, sen pituudesta riippumatta.

B) Omistaja pällistelee asiaa potilaan kannalta ja ottaa heti yhteyttä, jos tilanne pahenee tai hoito ei auta.

C) Omistaja ei pistele nappeja omaan käkättimeensä.

En juurikaan ole tavannut ihmisiä, jotka eivät välittäisi lemmikkinsä kärsimyksistä. Ja perin harvoin omistajat pitkittävät tarkoituksellisesti potilaan elämää elämänlaadun kustannuksella. 

Meidän ammattikunnallamme on onneksi olemassa eutanasiamahdollisuus, ja uskokaa kun sanon, että joskus se on hoitomuoto. Nyt minä konttaan takaisin sänkyyn ja tapaan pari pikku-ukkelia.

Kun kaipaat lisää eläinlääkärin näkemystä, kokemusta ja vinkkejä koiran yleisimpiin äkillisiin sairastumisiin ja oireiluihin ja oppia siitä, mitä pitäisi tietää etukäteen, apuja saat EISEPUREn Koiran akuutit sairastumiset-kurssilta. Hyppää mukaan!

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *



Helle

Helle

Nyt näyttäisi siltä, että toukokuulle saadaan sittenkin aikaiseksi pieni helle. Minä se en oikein välitä helteestä, Andy McCoyn sanoin, meikäläisen kroppa ruskettuu jo räntäsateessa. Meillä asuu taloudessa kolme koiruutta ja nämä karvakasat jakavat kanssani saman…